Login to GoodMoodTV

Palvelut

Webcasting

Webcastingin otti ensimmäisenä käyttöön sijoittajaviestintä 2000-luvun vaihteessa. Analyytikoilla oli ja on yhä tarve seurata osavuotiskatsauksia omalta työpöydältään reaaliaikaisesti. Sittemmin käyttö on levinnyt myös muuhun ulkoiseen ja sisäiseen viestintään, koulutukseen ja markkinointiin.

Webcasting tarkoittaa interaktiivista  lähetystä netissä,  missä on video sekä puhujan PowerPoint kalvot. Lisäksi osallistujat voivat lähettää puhujalle  kysymyksiä tai palautetta. Webcasting-lähetys voi olla reaaliaikainen eli live tai tallennettu. Katsominen ei vaadi erityistaitoja tai tekniikkaa, vaan onnistuu yksinkertaisesti omalta koneelta nettiyhteyden päästä. Webcasting on merkittävä, nykypäivän viestintäkeino, joka säästää kustannuksia ja luontoa. Etenkin live webcastingissa on korkea stressikerroin. Asioiden on onnistuttava kerralla. Onnistunut webcasting- tuotanto muodostuu suunnitelmallisuudesta, ennakkotestauksesta, verkkoympäristön ymmärtämisestä, broadcasting tasoisen kuvan ja äänen tuottamisesta, webcasting–ohjelmistojen hallinnasta sekä lähetyksen jakelusta katsojille.

GoodMood on tuottanut webcasting-lähetyksiä palveluna jo 12 vuotta

GoodMood on tuottanut webcasting-lähetyksiä palveluna jo 12 vuotta, sillä voi harva kehua.  Globaali tuotantoverkostomme yhdistettynä syvälliseen tuotanto- ja verkko-osaamiseen tekevät meistä ainutlaatuisen palveluntarjoajan Suomessa ja Euroopassa. Teemme lähes viikoittain lähetyksiä myös Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta.

Mihin asiakkaamme käyttävät webcastingia: Osavuosikatsaukset, sijoittajaviestintä, strategiaviestintä, sisäinen viestintä, organisaatiouudistukset, koulutus, tuki, brändiuudistukset, tuote-esittelyt etc.


  • Mihin asiakkaamme käyttävät webcastingia?
  • osavuosikatsaukset
  • sijoittajaviestintä
  • strategiaviestintä
  • sisäinen viestintä
  • organisaatiouudistukset
  • koulutus
  • tuki
  • brändiuudistukset
  • tuote-esittelyt
Tuotantotasot

Tasot sisältävät live-esityksen ja tallenteen, tuottajan, tuotantosuunnitelman, tuotantoryhmän, laitteiston ja palvelukeskuksen tuen. Lisäpalveluina saatavilla globaali CDN-jakelu, tiedotepalvelu, tuotannon lisäelementit sekä webcasting-partneriverkoston käyttö.

  1. Audio
  2. 1 kamera
  3. 2 kameraa